JuhaniIivari

Neljä vaihtoehtoa vastata Perussuomalaisten turvapaikkapolittisiin linjauksiin

Esitän seuraavassa neljä vaihtoehtoa Perussuomalaisetn turvapaikkapolitiikan haastamiseksi tai siihen vastaamiseksi. Ne muodostavat nelikentän, joka muodostuu kahdesta ulottuvuudesta: 1) suhtautuminen noudatettuun turvapaikkapolitiikkaan erityisesti vuoden 2015 pakolaiskriisin aikana: kielletään  että olisi tehty virheitä (tai vaietaan niistä) tai myönnetään että virheitäkin on tehty. 2) suhtautuminen Perussuomalaisten linjauksiin koskien tulevaa pakolaispolitiikkaa: haastetaan ne tai seurataan niitä enemmän tai vähemmän. Tuloksena saadaan neljä strategiaa: ”kiellä ja haasta”-linja, jossa pitkälti jatketaan nykyistä turvapaikkapolitiikkalinjaa, ”kiellä mutta seuraa”, jossa ei myönnetä mahdollisia virheitä, mutta tiukennetaan sitä Perussuomalaisten suuntaan, ”myönnä mutta haasta”, jossa myönnetään virheitä, mutta kehitellään oma vaihtoehto Perussuomalaisten linjalle ja ”myönnä ja seuraa”, jossa asiallisesti siirrytään Perussuomalaisten linjalle.

”Kiellä ja haasta” eli jatketaan suunnilleen entiseen malliin

Siinä määrin kuin Suomessa on käyty turvapaikkapolitiikkaa koskevaa keskustelua, Perussuomalaisia lukuun ottamatta se on noudattanut ”kiellä ja haasta”-linjaa.  Se merkitsee nykyisen jatkamista tai mahdollista uutta, mutta kuitenkin Perussuomalaisista poikkeavaa, linjaa. Se voisi olla vaikkapa EU-tasolla sovittu yhteinen turvapaikkapolitiikka, vaikkakin sellaisen löytyminen vuosien jahkailun jälkeen tuntuu mahdottomalta.

Aikaisempien virheiden kieltäminen on kuitenkin käynyt entistä vaikeammaksi. Jopa Helsingin Sanomien tilaajille tarkoitetussa jutun otsikossa 30.3.2019 puhutaan Juha Sipilän ”aivopierusta”, jolla arvaan viitattavan hänen lupaukseen antaa Kempeleen kotinsa turvapaikanhakijoiden käyttöön.  Vaikka Sipilällä voi olla ollut jalot tarkoitusperät lupaukselleen, se miten hän julkaisi ja ilmaisi sen mediassa oli suuri virhe. Sitä Sipilä ei kuitenkaan myönnä.

Uuden Suomen uutisen 17.1.2019 mukaan silloinen sisäministeri Petter Orpo edelleen perustelee, ettei Suomi  voinut vuonna 2015 tehdä muuta kuin ottaa vastaan kaikki Suomen rajalle Haaparannasta saapuneet turvapaikanhakijat. On jossakin määrin vaikea uskoa hänen selitystä, koska esim. Tanska, ja Ruotsi saivat rajatarkastuksilla pakolaistulvan merkittävästi suppenemaan. Dublinin sopimuksen  mukaan Suomi olisi voinut kieltäytyä käsittelemästä turvapaikkahakemuksia ja asian selvittyä palauttaa heidät siihen EU-maahan, johon he laittomasti tulivat.  Jo tämän asian esille tuominen rajatarkastusten yhteydessä olisi voinut saada monet tulijat empimään ja vapaaehtoisesti palaamaan Ruotsiin. Tätä olisi voitu vahvistaa kertomalla, että heidät sijoitetaan odottamaan palautusta armeijan telttamajoitukseen jonnekin Tornion korpeen.

Ymmärrän Sipilän hallituksen haluttomuuden ottaa mitään vastuuta vuoden 2015 turvapaikkahakijakriisin hoidosta ja sen seurauksista kuten seksuaali- ja väkivaltarikoksista, joihin silloiset turvapaikanhakijat ovat syyllistyneet. Ainakaan viranomaisille sen ei pitäisi olla tullut yllätyksenä, sillä vuonna 2014 julkaisun Oikeuspoliittinen tutkimuslaitoksen (nykyinen Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin) tutkimuksen ”Maahanmuuttajat rikosten uhreina ja tekijöinä mukaan Afrikasta ja Lähi-Idästä tulleiden osuus kyseisessä rikoksissa oli ylikorostunut kaikesta vakioinnista huolimatta. Vuoden 2015 avoimien ovien politiikka onkin rinnastettavissa hypoteettiseen lakimuutokseen, jossa poistettaisiin talvirengaspakko autoliikenteessä talvikuukausina. Se todennäköisesti lisäisi onnettomuuksien ja kuolemantapausten määrää liikenteessä. Sipilän hallituksen logiikan mukaan se olisi täysin yksityisten autoilijoiden syy, kun he eivät käytä talvirenkaita vaikka se on täysin sallittua tai/ja ovat liian varomattomia liikenteessä.  

Perusssuomalaisia lukuun ottamatta pääosin oppositiopuolueiden asenne Sipilän hallituksen turvapaikkapolitiikkaan on ollut varsin idealistinen väittäen, että se on ollut mieluummin liian kireää kuin liian löysää polkien turvapaikkahakijoiden oikeusturvaa. Niinpä nykyisen linjan haastaminen on jäänyt Perussuomalaisten yksityisoikeudeksi.  

Kiellä, mutta seuraa” eli  tiukennetaan linjaa

Suomen perinteisen puolueiden on vaikea siirtyä Perussuomalaisten turvapaikkapolitiikan linjoille myöntämättä, että aikaisemmin on tehty virheitä tai virhearvioita. Ainoastaan jos ne voivat uskottavasti väittää, että tilanne on muuttunut, ne voivat ”menettämättä kasvojaan” kiristää turvapaikkapolitiikkaa Perussuomalaisten suuntaan. Se on kuitenkin hyvin epätodennäköistä, koska turvapaikkahakijoiden määrä on pudonnut ”normaalille” tasolle. 

Tämän ”normaalin” tason ei kuitenkaan pitäisi hämätä, sillä tilanne voi muuttua nopeastikin. Yleisesti ottaen Suomi on ollut koko ajan täysin valmistautumaton turvapaikkapolitiikassaan. Viimeisin esimerkki on ISIS-terroristijärjestön riveissä taistelleiden tai niitä tukeneiden suomalaisten paluu Suomeen. Suomella olisi ollut useita vuosia aikaa miettiä, että mitä heidän suhteen tehdään, mutta mitään konkreettista ei ole tapahtunut. 

Jos Perussuomalaiset seuraavissa eduskuntavaaleissa nousee niin suureksi puolueeksi, että sitä tarvitaan enemmistöhallituksessa tai todennäköisemmin vähemmistöhallituksen tukipuolueena, on selvää, että he kiristävät tiukennuksia turvapaikkapolitiikan linjauksiin. Tietystikään heidän linjauksia ei pidä kategorisesti vastustaa vain sen vuoksi, että ne ovat alun perin – ainakin Suomessa - heidän esittämiä. Tällaisessa tilanteessa kenties Perussuomalaiset kannattajineen voivat olla valmiit olemaan muistuttamatta vanhoista virheistä ja keskittymään tulevaisuuden turvapaikkapolitiikkaan, vaikka vaikeaa se voi olla.

”Myönnä, mutta haasta” eli  kehitetään aito vaihtoehto Perussuomalaisten linjalle

Presidentti Juho Kusti Paasikivi tunnetaan sanonnastaan ”Tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden alku”. Joskus virheiden myöntäminen on viisautta - politiikassakin.

Valitettavasti Suomessa on puuttunut lähes täysin nykyiseen turvapaikkapolitiikkaan kriittisesti suhtautuva keskustelu, joka kuitenkin olisi pyrkinyt pitämään hajurakoa Perussuomalaisiin, joiden piirissä kiistattomasti vaikuttaa rasistis-fasistisia porukoita. Toisaalta tätä rasisti/fasisti-korttia on tehokkaasti käytetty kaiken turvapaikkapolitiikka koskevan kriittisen keskustelun ehkäisemiseksi ja hiljentämiseksi.

Siitä huolimatta Perussuomalaisten kannanottojen taustalla voi olla joitakin tosiasioita, jotka on parempi tunnustaa kuin kieltää. Tilastot eri kansallisuutta edustavien maahanmuuttajien tekemistä  seksuaalirikoksista havainnollistavat tilannetta. Vaikka tutkimukset ja tilastot kuinka osoittavat, että jotkut maahanmuuttajaryhmät ovat yliedustettuina seksuaalirikosten tekijöinä kaikesta vakionnista huolimatta, ainakaan kaikki turvapaikkahakijoihin idealistisesti suhtautuvat eivät tunnusta, että erot voivat johtua yliedustettujen ryhmien joistakin yhteisistä piirteistä (esim. kulttuurista ja uskonnosta ja niiden vaikutuksesta suhtautumiseen naisiin). Heidän mielestä kysymys on vain tilastollisesta sattumasta eli yksinomaan yksilöjen teoista ikään kuin kulttuuri ja uskonto eivät vaikuttaisi niihin ollenkaan.

Tässä suhteessa Iltalehden vaalikoneen kysymys 19 ”Maahanmuuttajan sopeutuminen suomalaiseen yhteiskuntaan riippuu kulttuuritaustasta ja uskonnosta”on harvinaisen paljastava. Jokainen ehdokas, joka on eri mieltä väitteen kanssa, ei tunnusta tosiasioita. On täysin selvää, että yleisesti ottaen esim. Ruotsista tulevan maahanmuuttajan on helpompi sopeutua Suomeen kuin esim. Afganistanista tulevan.

Mahdollisuuksia erottautumiseen Perussuomalaisten linjasta kyllä on. Otan yhden esimerkin: Ylen taannoisesta puoluejohtajien vaalitentissä nostettiin esille kolmansista maista kotoisin olevien turvapaikkahakijoiden virta Venäjän kautta Suomeen vuonna 2015. Kun Jussi Halla-Aho pyrki laajentamaan sen keskustelun Ruotsin kautta tulleeseen virtaan, hän tavallaan vähätteli Venäjän ongelmaa. Vaikka Haaparannan kautta tullut virta oli ruotsalaisten avustamaa  ja oli määrällisesti paljon suurempi kuin virta Venäjän kautta tullut, se tuskin oli siinä määrin valtion organisoimaa kuin Venäjän tapauksessa. 

Suomen poliittinen johto ei ollut valmis välittömästi estämään näiden maahantulijoiden virtaa Suomeen laittamalla heiltä rajan kiinni. Sen sijaan he  turvautuivat pitkähköihin neuvotteluihin Venäjän kanssa. Kun Venäjä lopulta lupautui estämään kyseisen muuttovirran, se tyrehtyi nopeasti. Näin Suomen itärajan pitävyys pitkälti jätettiin Venäjän  hyväntahtoisuuden varaan. Samalla viestittiin, ettei Suomi ole päättäväinen, jos vastaava tilanne toistuu. Niinpä Venäjälle jätettiin houkutus ja mahdollisuus kiristää Suomea vastaavilla operaatioilla tulevaisuudessa.

Tämä pehmeä linja on räikeässä ristiriidassa presidentti Mauno Koiviston päättäväisyyden kanssa, kun vuonna 1990 Neuvostoliiton kautta alkoi tulla somalialaisia pakolaisia Suomeen.Koiviston vaatimuksesta Holkerin hallitus valmisteli pykälän tulijoiden välittömäksi käännyttämiseksi. Perusteena oli, että Neuvostoliitto on heille turvallinen maa. Koivisto oli myös valmis riitelemään, jos joku on asiasta eri mieltä.Somalitulva tyrehtyi kuitenkin niin, ettei pykälää käytetty.

”Myönnä ja seuraa”  eli siirrytään Perussuomalaisten linjalle

Luulen, että tämä on aika hypoteettinen vaihtoehto. En usko, että edes Perussuomalaiset itsekään uskovat muiden suostuvan täysin heidän linjoilleen. Syynä on yhtäältä kansainväliset pakolaissopimukset, joita Suomessa tulkitaan suomalaiseen tapaan mahdollisimman kirjaimellisesti ja rajoittavasti Suomen näkökulmasta. Nämä lait eivät näytä sitovan kaikkia maita kuten esimerkiksi Tanskaa yhtä tiukasti. On myös todettava, että Perussuomalaisten suhtautuminen ”todistettavasti humanitaariseen maahanmuuttoon” on varsin kylmää.

Realismi ilman idealismia on tunteetonta ja idealismi ilman realismia on vaarallista. Turvapaikkapolitiikassakin tarvitaan tasapaino idealismin ja realismin välillä. Otetaan esimerkki Angela Merkelin päätös vuonna 2015 päästää miljoona pakolaista Saksaan ja sitä kautta myös Pohjoismaihin oli täysin idealistinen.

Hän ei päätöksessään ottanut huomioon poliittisia realiteetteja, kansalaisten valmiuksia vastaanottaa sellaista pakolaisturvaa. Hänen päätös antoi tuulta äärioikeistolaisten, nationalististen ja osittain fasististen poliittisten voimien nousulle monissa EU-maissa: Saksassa, Ranskassa, Itävallassa, Hollannissa, Tanskassa, Ruotsissa, Norjassa, Suomessa ja Italiassa. Jos turvapaikkapolitiikkaa ei saada kuntoon, tällaisten liikkeiden kannatus kasvaa EU:ssa ja se ei lupaa hyvää. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän MarkkuTurpeinen kuva
Markku Turpeinen

Mielestäni hieno ja kiihkoton analyysi, joka pitäisi sisällyttää tulevan eduskunnan kansanedustajien perehdyttämisohjelmaan.
Olen aina ihmetellyt, mitä ”kansainvälistä ihmisoikeussopimusta” Norja rikkoi laittaessaan rajansa kiinni Venäjältä tulevilta maahanmuuttajilta. Orpo kun edelleen markkinoi sitä, ettei Suomi voinut sitä 2015 Sallassa tehdä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset