JuhaniIivari

Suomi tarvitsee todellista johtajuutta

Uusi hallitsematon pakolaistulva on suurin näköpiirissä oleva ulkonen uhka Suomelle. Se on monta kertaluokkaa todennäköisempi kuin Venäjän sotilaallinen interventio, jolla nykyisin pelotellaan kansalaisia. Nykyinen rauhoittunut pakolaistilanne Euroopassa perustuu sopimuksiin Turkin ja Libyan kanssa, joita ei voida pitää erityisen luotettavina sopimuskumppaneina.  Vuosi 2015 myös demonstroi, että Venäjä voi halutessaan  mobilisoida merkittävän pakolaisvirran Suomeen. 

Uuden eduskunnan koostumus pitkälti määrää sen kenestä tulee Suomen vaikutusvaltaisin  henkilö, Suomen pääministeri. Olisi toivottavaa, että uusi pääministeri olisi henkilö, joka uskaltaa osoittaa johtajuutta silloin kun sitä tarvitaan, myös pakolaisasiassa.

Juha Sipilällä oli varsin huono onni, kun hän - poliittisesti varsin kokemattomana pääministerinä - joutui vuona 2015 kohtaamaan koko EU:ta ravistelleen pakolaistulvan, joka ulottui aina Suomeen rajoille saakka. Sipilä tyytyi siinä tilanteessa seuraamaan Saksan liittokansleri Angela Merkelin linjaa toivottaen kaikki pakolaiset tervetulleiksi. Saksan ja Suomen linja osoittautui kuitenkin suureksi virheeksi antaen tuulta nationalistisille, osittain fasistisille äärioikeistopuolueille monissa EU-maissa.

Virheiden tunnistaminen ja tunnustaminen auttaa oppimista. Sipilän hallituksen keskeisillä ministereillä on kuitenkin ollut käsittämätön vaikeus myöntää tehneensä virheitä vuoden 2015 pakolaiskriisin hoidossa. Juha Sipilä ei edes myönnä tehneensä mitään virhettä luvatessaan julkisesti antaa Kempeleen kotinsa pakolaisten käyttöön, mikä kiihdytti pakolaisvirtaa nimenomaan Suomeen. Kokonaisuudessaan se oli kuitenkin pieni virhe. Suuri virhe oli päästää pakolaisvirrat kulkemaan läpi Euroopan, ja jopa kaukaiseen Suomeen.

Pakolaiskriisin aikainen sisäministeri Petteri Orpo on pontevasti puolustellut silloista Suomen avointen ovien linjaa väittäen, että Suomi ei voinut tehdä muuta kuin teki. Iltalehden eduskuntavaalikeskustelussa 8.4.2019 hän kertoo kysyneensä silloiselta ”rajakomentajalta”, että voidaanko turvapaikkaa hakevien pääsy Suomeen estää. Orpon mukaan tämä komentaja totesi, että ”Suomesta ei löydy sellaista rajamiestä tai virkamiestä, joka suostuisi toimimaan Suomen lain tai Suomen tekemien sopimusten vastaisesti”. 

Orpon kertomus on mielenkiintoinen. Se tavallaan vierittää vastuun harjoitetusta turvapaikkapolitiikasta rajakomentajalle sekä raja- ja virkamiehille. Orpon - tai rajakomentajan mukaan -  he eivät olisi totelleet maan poliittista johtoa, jos se olisi halunnut ottaa käyttöön rajatarkastukset Ruotsin rajalla ja käännyttää turvapaikkaa hakevat, koska he pyrkivät Suomeen turvallisen maan (Ruotsin) kautta. Pitääköhän tämä paikkaansa? Mahtoikohan raja- ja virkamiehillä olla niin selkeä ymmärrys turvapaikkaoikeutta koskevista Suomen laista, kansainvälisistä sopimuksista ja niiden tulkinnoista, että he olisivat ruvenneet kiistämään poliittisen johdon auktoriteetin asiassa? Ja  olisivatkohan he todellisuudessa ruvenneet kapinoimaan Orpon esittämällä tavalla poliittista johtoa vastaan? 

Ranska  oli jo aikaisemmin ottanut Italian rajallaan käyttöön rajatarkastukset eikä päästänyt paperittomia eikä turvapaikanhakijoita Ranskaan. Onko niin, että Ranskan lait poikkeavat siinä määrin Suomen laista, ettei Suomi voinut toimia vastaavasti Ruotsin rajalla, jos poliittista tahtoa olisi ollut? Jos poikkeavat, olisiko Suomen syytä ottaa oppia Ranskan laista lisätäkseen liikkumavaraansa.

Mitä tulee kansainvälisiin sopimuksiin, merkittävin turvapaikkaoikeutta koskeva sopimus, Geneven pakolaissopimus, on solmittu alunperin vuona 1951 ja laajennettu vuona 1967. Siitä huolimatta Ranska toimi niin kuin toimi. Jos se ei estänyt Ranskaa, miksi se esti Suomea?

Kun Neuvostoliitosta alkoi loppuvuodesta 1990 tulvia somalialaisia turvapaikan hakijoita Suomeen, silloinen Tasavallan presidentti Mauno Koivisto vaati, että somalit ja muut kolmansista maista Neuvostoliiton kautta tulevat turvapaikan hakijat on pysäytettävä rajalle. Perusteluna oli, että Neuvostoliitto on heille turvallinen maa.  Sitä varten Harri Holkerin hallitus valmisteli pykälän, joka olisi pysäyttänyt virran. Sitä ei kuitenkaan ennätetty saattaa voimaan ennen kuin virta tyrehtyi. Vuona 2015 Venäjältä alkoi uudestaan virrata turvapaikanhakijoita Suomeen. Suomi ei turvautunut mihinkään vastaavaan kuin Koivisto, vaan aloitti pitkälliset neuvottelut Venäjän viranomaisten ja poliittisen johdon kanssa. Ne lopulta johtivat siihen, että Venäjä palautti tiukan rajavalvonnan Suomen rajalleen, mikä toistaiseksi tyrehdytti pakolaisvirran sieltä. Mutta kuten kokemus osoittaa tulevaisuudesta ei ole mitään takeita.

Sipilän hallituksen keskeisten ministerien haluttomuus tunnustaa vuoden 2015 virheitään selittänee sen, että Suomi ei tunnu oppineen mitään oleellista vuoden 2015 pakolaiskriisistä. Erilaisia tiukennuksia on tehty liittyen turvapaikkaprosessiin, mutta edeleen lähtökohtana on, että kaikki tuhannet, kymmenet tuhannet tai sadat tuhannet Suomen rajoille päässeet kolmannen maan kansalaiset otetaan vastaan, jos he osaavat sanoa sanan ”asylum”.  

Geneven pakolaissopimus ei estänyt Koivistoa toimimasta vuona 1990, kun hänen mielestä tarve niin vaati. Hän vain totesi, että jos joku on eri mieltä, sitten riidellään. Se oli todellista johtajuutta. Sellaista kaivattaisiin nyt armon vuonna 2019 ja jatkossa todennäköisesti vielä enemmän.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Sanaa mieltä. On todennäköisempää että tänne kohdistuu maahantuloryntäys kuin Venäjän hyökkäys. Silti, kumpaankin tulee varautua mahdollisimman tehokkaasti ja keinoin, jotka turvaavat Suomen parhaiten.

Orpo, Sipilä ja Soini porukoineen ovat vastuussa 2015-16 maahantuloryntäyksistä Suomeen, eivät tietenkään tuloryntäyksestä Eurooppaan. Mitkään kv-sopimukset eivät velvoita Suomea päästämään tänne hallitsemattomia määriä porukkaa eikä varsinkaan jos näyttää että yleinen järjestys ja turvallisuus voivat vaarantua. Suomi olisi voinut sulkea raja-asemat hallituksen päätöksillä ja määrätä että tulijat käännytetään saman tien tulomaihinsa.

Käyttäjän jukkamikkola kuva
Jukka Mikkola

Edesmennyt presidentti Mauno Koivisto kirjoittaa kirjassaan ”Historian tekijät” luvussa ”Neuvostoliiton rajat alkavat vuotaa” mm. seuraavaa sivulla 292: ”Marraskuun 26. päivänä Neuvostoliitosta tuli junalla yhdellä kertaa 119 somalilaista, jotka anoivat täällä turvapaikkaa.”

”Pidin välttämättömänä, että pakolaisvirta saataisiin hallintaan. Tilanne oli riistäytymässä käsistä. Huipputapaus oli se, kun suomalaisella bussilla tuli Leningradista somaleja ja rajalla vain todettiin, että jaaha, pakolaisia, selvä on. Lahteen menossa. Ei otettu edes nimiä ylös.”

Presidentti Koivisto kirjoittaa sivulla 294: ”Totesin 9. tammikuuta kokoontuneelle hallituksen ulkoasianvaliokunnalle: ”On välttämätöntä, että Neuvostoliitossakin ymmärretään, että me palautamme, me palautamme tarvittaessa vaikka koko junan.”

Nämä asiat tapahtuivat marraskuussa 1990 ja tammikuussa 1991.

Presidentti Mauno Koivisto suhtautui tähän pakolaisongelmaan realistisesti ja nimenomaan oman kansan etua ajatellen. Hän osoitti siinä johtajuutta, jota nimenomaan tarvitaan silloin, kun maan etu on vaarassa.
Mitä johtajuuteen yleensäkin tulee, niin se on synnynnäinen perintötekijöihin perustuva ominaisuus. Ihmisillä, joilta tämä puuttuu, ei olisi hyväksi pyrkiä niihin tehtäviin, jossa sitä vaaditaan valtiollisista tärkeistä ministeritehtävistä nyt puhumattakaan.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset