JuhaniIivari

Millaisen eduskunnan saimme – Tässä maailmassa vai unelmamaailmassa eläviä?

Olipas viihdyttävät eduskuntavaalit. Jännitys suurimpien puolueiden järjestyksestä säilyi loppuun asti. Normaalin poliittisen käytännön mukaisesti hallituspuolueet hävisivät ja  oppositio voitti. Hallituspuolueista Kokoomus pärjäsi suhteellisesti parhaiten, koska Sipilän hallitus harjoitti kokoomuslaisempaa politiikkaa kuin kokoomuslaiset olisivat itse uskaltaneet tehdä. Hallituspolitiikan sijasta Kokoomus kompastui vaalien edellä esille tulleisiin uutisiin vanhusten ala-arvoisesta hoidosta erityisesti suurten yksityisten hoitoalan yritysten omistamissa hoitopaikoissa. Monissa niissä on johtotehtävissä entisiä kokoomuslaisia kärkipolitiikkoja. Kokoomuksen osittainen  pelastus oli, että tämä vanhusten hoidon kriisi unohdettiin vaalitaistelun viimeisellä viikolla, kenties ennakoiden mitä tapahtuu vaalien jälkeen.

Keskustapuolue hävisi, koska se unohti ydinkannattajansa maaseudulla ja pienissä maaseutukaupungeissa. Siinä ei auttanut Sipilän usein toistamat tilastot hänen hallituksen aikana syntyneistä uusista työpaikoista ja Suomen velkaantumisen taittumisesta.  Bernerin taksiuudistus varmisti keskustapuolueen tappion, jo senkin takia että moni kepulainen mummo ja papparainen ei saanut tuttua taksikyytiä äänestyspaikalle. Sipilän hallituksen ainoa kepulainen missio oli ajaa läpi keskustan kuningasajatus maakuntahallinnosta sote-uudistuksen kylkiäisenä. Mutta se jäi suutariksi piippuun. Ymmärrän kyllä Sipilän sunnattoman harmituksen siitä. Hän oli kai laskenut, että maakuntauudistuksen saatuaan kepulaiset antaisivat kaiken muun anteeksi, jopa taksiuudistuksen. 

Siniset poistuivat vähin äänin poliittiseen historiaan. Heidän ongelmana oli, että Timo Soinin johtama Perussuomalaiset  unohti hallitusneuvotteluissa 2015 täysin kannattajakuntansa – sekä SMP:n perilliset että maahanmuuttokriittiset. Se loi perustan vallankumoukselle Perussuomalaisten puoluekokouksessa 2017, mikä johti Sinisten irtautumiseen puolueesta. Siniset jäivät Sipilän hallitukseen äänettömiksi yhtiömiehiksi ja Halla-ahon johtama Perussuomalaiset siirtyi oppositioon 

Antti Rinteen kompurointi aiheutti kauhunhetkiä  demareille vaalitaistelun loppumetreillä. Pelastus oli, että niin moni oli äänestänyt jo ennakkoon eikä voinut enää muuttaa mieltään. Muuten Perussuomalaiset olisivat vieneet SDP:ltä suurimman puolueen aseman. 

Perussuomalaisten jakaantuminen vuonna 2017 pelasti heidät puolueena. He vapautuivat Sipilän hallituksen taakasta ja saattoivat keskittyä maahanmuuttokritiikkiin, jolle vuoden 2015 pakolaiskriisi yhteiskunnallisine seurannaisvaikutuksineen tarjosi hedelmällisen maaperän. Perussuomalaisten täysin poikkeava, kriittinen suhtautuminen keinoihin  torjua ilmaston muutosta suomalaisessa kontekstissa oli nerokas vaalitaktinen veto.

Ilmaston muutoksen nousu vaalien suurimmaksi teemaksi avitti Vihreitä vaalivoittoon.  Ongelma on varmaan todellinen, mutta aluksi tuntui, että Perussuomalaisia lukuun ottamatta kaikki puolueet ryhtyvät huutokauppaan siitä, että kuka tarjoaa harkitsemattomimpia keinoja ilmastomuutoksen hillitsemiseksi. 

Vasemmistoliitto menestyi pitkälti Li Anderssonin ansiosta. Hän oli todella hyvin valmistunut vaalikeskusteluihin ja esitti asiansa erinomaisesti. Tosin vaalitaistelun loppuvaiheessa alkoi tuntua, että hän toistaa samaa levyä päivästä ja sanasta toiseen. Sari Essayah oli toinen onnistuja, mutta hän kärsii pienen puoleen ongelmasta: hän ei saa puheaikaa niin kuin isommat, liikkuvat äänestäjät eivät helposti äänestä pienpuoletta, ja pienten vaalipiirien äänikynnys estää kannatusnousun realisoitumisen edustajapaikoiksi.

Niin, millaisen eduskunnan saimme. Ehdokkaita vertailessani kiinnitin huomiota Iltalehden vaalikoneen väittämään 19 ”Maahanmuuttajan sopeutuminen suomalaiseen yhteiskuntaan riippuu kulttuuritaustasta ja uskonnosta”. En usko, että se kuvaa mitään arvoja, mutta se on mielenkiintoinen aivan toisesta syystä: se  testaa, että elääkö vastaaja tukevasti tässä reaalimaailmassa vain jossakin unelmamaailmassa. Niiden mielestä, jotka  ovat erimieltä väittämän kanssa, esim. ruotsalaisten on aivan yhtä vaikeaa sopeutua suomalaiseen yhteiskuntaan kuin esim. afganistanilaisten. 

Nyt vaalien jälkeen tarkistin, että Oulun vaalipiirin 18 kansanedustajasta 9 oli samaa mieltä väitteen kanssa ja 6 erimieltä, kahden ollessa neutraaleja ja yhden jättäessä vastaamatta.  Vastausten välillä oli myös mielenkiintoinen sukupuoliero: valituista 8 naiskansanedustajasta 5 oli erimieltä ja 2 samaa mieltä (yhden jättäessä vastaamatta), kun taas 10 mieskansanedustajasta 7 oli samaa mieltä ja yksi erimieltä ja kaksi neutraaleja.  Väitteen kanssa erimieltä olevia, tukevasti unelmamaailmassa eläviä, kansanedustajia löytyi lähes kaikista puolueista: Keskusta, Kokoomus, SDP, Vasemmistoliitto, Vihreät. 

En tiedä, että voidaanko tätä havaintoa yleistää koko eduskuntaan, mutta itse kukin voi helposti tarkistaa asian ainakin oman vaalipiirinsä osalta.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset