JuhaniIivari

Ilmaista vaalimainosta EU-kriittisille

Yle uutisoi tänään näkyvästi, että 

“Suomi on esittänyt EU:n komissiolle, että Suomessa voisi jatkossa hakata metsää 83 miljoonaa kuutiota vuodessa ilman, että hakkuiden hiilinielua pienentävää vaikutusta huomioitaisiin ilmastovelvoitteissa. 

Jotta pysyttäisiin EU:ssa sovituissa puitteissa, metsää pitäisi kuitenkin hakata 10-18 miljoonaa kuutiota vähemmän vuodessa kuin mitä Suomessa aiotaan.”

Tämän uutisen mukaan hakkuutaso voisi olla 65 – 73 miljoonaa kuutiota vuodessa.

Olipa hakkuutaso mikä tahansa, on huolestuttavaa, että Suomen yleensä pitää keskustella EU:n kanssa kuinka paljon se voi hakata metsiään. Metsät ovat ainoa merkittävä luonnonresurssi Suomessa. Mitään muuta ei ole.

En moiti Yleä uutisen uutisoinnista enkä laskelmia tehnyttä asiantuntijaa. Itse asiassa on hyvä, että faktat tulevat esille ennen EU-vaaleja. Mutta kyllä tämä uutinen taas osoittaa, että EU on mennyt liian pitkälle jäsenmaittensa holhoamisessa. 

Puuttuminen Suomen metsien hoitoon on jotakin samaa kuin EU pyrkisi puuttumaan ilmastonäkökulman vuoksi siihen, että kuinka miljoonaa lentokilometriä vuodessa sallitaan turistilennoille Kreikkaan. Mutta kuka tietää vaikka se niin tekisikin.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

13Suosittele

13 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (18 kommenttia)

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Tämä ns. uutinen tuli kuin tilauksesta 5 päivää ennen vaalipäivää.
Komissio - keitä siellä ikinä onkaa - päättämässä Suomen tärkeimmän luonnonvaran käyttötasosta!
Helppo arvata lopputulos. Jos komissiosta on kiinni niin Suomi saa panna lapun luukulle.

Käyttäjän KH kuva
Kalevi Härkönen

EU tavoittelee 40% nettomääräisiä päästövähennyksiä v 2030 mennessä, eli päästöt miinus nielut. Näin ollen on selvää, että meillä ei voida mielin määrin hakata metsiä aivan samoin kuin puolalaiset eivät saisi polttaa kaikkea maaperänsä kivihiiltä. On sitten meppien hommaa neuvotella taakanjaon ehdot meille kohtuullisiksi.

Käyttäjän JuhaniIivari kuva
Juhani Iivari

Ne on ilmeisesti jo neuvoteltu eikä vaikuta kovinkaan kohtuulliselta. Mepit tuskin ovat päässeet niihin vaikuttamaan.

Käyttäjän meeviren kuva
Matti Viren

"Näin ollen on selvää, että meillä ei voida mielin määrin hakata metsiä...." Sinulla on aika erikoinen käsitys metsänhoidosta. Onko sinulle koskaan tullut mieleenn, että metsät ovat pääosin yksitysiomaisuutta. Yhtä voin sanoa, että "koska ilmastonmuutos" takavarikoin autosi tai leivänpaahtimesi... koska on selvää, että meillä ei voi mielin määrin kärventää paahtoleipää..

Käyttäjän KH kuva
Kalevi Härkönen

Tiedän erittäin hyvin että yksityiset omistavat metsiä. Onko eurovaaliehdokkaalle tullut mieleen, että puun kysyntään ja metsänkasvatuksen pelisääntöihin vaikutetaan poliittisella ohjauksella, eihän muuten puheissa Suomen hakkuumääristä olisi mitään järkeä.

Käyttäjän meeviren kuva
Matti Viren Vastaus kommenttiin #7

"poliittisella ohjauksella... kuten esimerkiksi hakkuukiellolla. Mitä muuta on tarjolla?

Käyttäjän KH kuva
Kalevi Härkönen Vastaus kommenttiin #8

Nythän hiilen sitomista ei huomioida. On sen hyvittämisestä metsänomistajalle keskusteltu, tälläkin palstalla.

Tai isot hankkeet kuten Kemin sellutehdas. Sen ehtona on 100 miljoonan investoinnit infraan yhteiskunnalta. Poliitikot päättävät.

Käyttäjän meeviren kuva
Matti Viren Vastaus kommenttiin #9

Keskustelu hyvittämisestä ei paljon auta. Valtion tai EU pitäisi lunastaa metsät kokonaisuudessaan ja "oikeaan hintaan"

Käyttäjän KH kuva
Kalevi Härkönen Vastaus kommenttiin #13

Mietitäänpä nyt vähän nenää pitemmälle. Tiedetään, että päästöleikkaukset eivät yksin tule riittämään, vaan tarvitaan myös nielujen tehostamista. Nielut taas voidaan jakaa kahteen ryhmään, keinotekoisin ja luontaisiin. Nykyään nieluista ei vielä hyvitetä mitään, mutta mielestäni negatiivisen päästökaupan kehittäminen olisi olennaisesti parempi vaihtoehto kuin kaiken maa- ja metsätalousmaan sosialisointi.

Käyttäjän meeviren kuva
Matti Viren Vastaus kommenttiin #14

Voistko pikkuisen raottaa, mistä rahat otetaan? Itselläsi on varmaan paljon metsää, jotka annat vapaahehtoisesti ja ilmaiseksi suojelualueeksi. Ja voitko kertoa, mikä oikeutus EU:lla on "määrätä" näistä asioista.

Käyttäjän KH kuva
Kalevi Härkönen Vastaus kommenttiin #16

Tietysti hiilen sidonta maksaa, joko investointina laitteisiin tai vaihtoehtoiskustannuksina. Mutta tulevissa budjeteissa tällaista rahaa tarvitaan. Varmaan sitten tähän voisi korvamerkitä päästökaupasta ja/tai hiiliveroista syntyviä tuottoja.

LULUCF-asetus käsittääksen menee niin, että nieluja seurataan, ja jos nielut eivät kehity tavoitteiden mukaisesti, täytyy kompensoida mualla. Kai nyt EU:n nielut ja päästöt kuuluvat EU:n ilmastopolitiikkaan.

Käyttäjän meeviren kuva
Matti Viren Vastaus kommenttiin #17

Joo, menonlisäyksiä on jo nyt päydällä 8 miljardia. Tuloja yksi. Kyllä sinne vielä 10 miljardia lisämenoja mahtuu.
Maailmalla varmaan ihmteltäisiin, jos Suomen valtio ryhtyisi maksamaan tukiaisia siitä, että suomalaiset eivät hoida metsää. Mutta Suomihan on rikas maa.

Käyttäjän PetriPirskanen kuva
Petri Pirskanen

Tuntuu vähän siltä että olkoot asia mikä tahansa Suomi ottaa turpaan Eu:n päätöksistä.. Ollaan ku joku pikkuveli joka yrittää mielyttää isoveljeä ja isoveli potkii päähän..

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

Se on ihan hyvä että unioni kykenee pistämään stopin silloin kuin kansallisilla imaameilla olisi halua myrkyttää ja tuhota koko flora ja fauna ja sitäkautta suomalaisten oikeus tulevaisuuteen.

Käyttäjän AleksiParkkinen kuva
Aleksi Parkkinen

Onhan Suomella luonnonvaroja, esimerkiksi kymmenien miljardien arvoinen fosforiesiintymä, jonka arvo vain nousee vuosi vuodelta. Harmi, että sen kaivoksen omistaa ulkomainen sijoitusyhtiö ja Suomeen sen arvosta jää veroina vain murto-osa.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Se mikä ansiokkaasti unohtuu blogissa mainita on, että vaikuttaisi siltä, että Luke on tehnyt jopa 50%:n virheen arvioidessaan hakkuukypsien maiden laajuutta verrattuna metsien inventointitietoihin.

On syytä selvittää, mistä moinen virhe on saatu aikaan ja onko kyseessä vain vahinko vain jotain tarkoituksellista toimintaa.

Yhteisiä pelisääntöjä noudatetaan ja ne voidaan myös haastaa. Kuitenkaan suoranainen kusetus ei kait ole oikea keino hoitaa asioita?

Toivottavasti tästä ei ollut kyse vaan aidosta virheestä, outoa on se, että koko toukokuu menee virheen selvittelyyn.

Luke on aiemminkin esittänyt kummallisia tuloksia/arvioita asetttaen sen riippumattomuuden kyseenalaiseksi..

http://nikokaistakorpi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/26...

Käyttäjän JuhaniIivari kuva
Juhani Iivari

Kuten totesin blogissani, kommenttini koskee EU:n rooliin päätettäessä Suomen metsien vuoisittaisista hakkuumääristä eikä sitä mikä on kestävä hakkuumäärä. Ns. "asiantuntijoiden" puolueettomuus on asia erikseen. Itseäni aina epäilyttää kaikkien ns. "ekonomistien" - joihin en laske taloustieteen akateemisia tutkijoita - puolueettomuus. Entisenä yliopistoihmisenä haluan uskoa, että akateemiset tutkijat ovat sisäistäneet ehdottoman pyrkimyksen objektiivisuuteen tutkimuksessaan. Vaikka siihen ei päästäkään eri syistä, pyrkimys on tärkeä. Se sulkee pois tietoisen agendan ajaa - tosiasioiden kustannuksellakin - jonkun taustaorganisaation etua (esim. lobbaus).

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset